Rohkeasti Seniori - hanke

Puheenjohtaja Anneli Taina avauspuheenvuorossaan
Hankkeen logo
Liiton ja liittovaltuuston puheenjohtajat Tammerkosken kävelysillalla
Äiti Teresan ajatuksia

Kansallinen senioriliitto järjesti yhdistyspäivät 7.-8.5.2019 Tampereen Vapriikissa.

Ensimmäinen päivä oli tarkoitettu lähinnä piirien vastuuhenkilöille ja avaintoimijoille. Toiseen päivään tulivat mukaan sitten myös yhdistykset.

Päivillä käsiteltiin senioriliikkeelle merkittäviä asioita ja niiden kehittämistä. Pääasia oli myös liitolle myönnetyn "Rohkeasti Seniori" hankeen esittely ja edelleen kehittäminen. Hanke on tässä vaiheessa kolmivuotinen Stean rahoittamana.
Hankkeella pyritään ennakoimaan ja estämään kohta eläkkeelle siirtyvien tai juuri eläkkeelle siirtyneiden kohtaamia ongelma ja niihin kytkeytyvää yksinäisyyttä tai yksinäisyyden uhkaa.

 

Yksinäisyys tappaa enemmän kuin liikalihavuus (John Cacioppo, tiedelehti 17.2.2014).

Toimintamuotoina ovat; etsivä työ ja matalan kynnyksen tapahtumat, rohkeasti eläkkeelle kurssit ja rohkeasti seniori kurssit.

Oulun piiri on mukana ns, ykköslähdössä ja tämän käytännön suunnittelu on avattu.
Asiaan palataan piirin toimesta.
Piiriä edustivat Tampereella puheenjohtaja Juhan Nevala sekä Kainuun piirin puheenjohtaja ja liittovaltuuston varapuheenjohtaja Esa Anttonen.

Juhani Nevala