Savonlinna 6.-8.6.2023
Oulun kansallinen senioripiiri on asettanut Pyhäjärven piirikokouksessa 5.4.2023 liittokokokseen liiton valtuuston puheenjohtaja ehdokkaaksi kajaanilaisen Esa Anttosen.
Muut liittokokousta koskevat päätökset:
Ehdolla liiton valtuuston puheenjohtajaksi ovat Esa Anttonen Oulusta ja Sirpa Terväväinen Keski-Suomesta.
Olemme pyytäneet kaikkia ehdokkaita vastaamaan kolmeen kysymykseen:
1. Kuka olet?
2. Miksi olet ehdolla?
3. Mitkä ovat kolme päätavoitettasi?
Esa Anttonen - Harmaantuvan, mutta vireän jäsenistömme tukipilareille
Esa Anttonen, toukokuussa 72 v. Kajaanista, Oulun piiristä.
Harrastan murtomaahiihtoa ja kuorolaulua.
Kuusi vuotta liittovaltuustossa, vpj. Olen seurannut kahden hallituksen työskentelyä läheltä. Säännöt edellyttävät nyt siirtymistä muihin tehtäviin. Vielä on sanottavaa jäljellä.
Liiton tunnettuus on vähäistä. Meidät mielletään liian usein puolueen
eläkekerhoksi.
Pienet yhdistykset ja piirit on saatava tasa-arvoisiksi suurten kanssa, sekä talous että henki laitetaan kuntoon. Seniorit perukassa ja kasvukeskuksessa ovat yhtä tärkeitä järjestöllemme.
Edunvalvonnassa huolehditaan mm. eläkkeisiin, verotukseen ja asumiseen liittyvistä kysymyksistä. Hyvinvointialueiden käynnistymistä seurataan ja jopa ohjataan, eikä unohdeta kuntienvanhusneuvostoja.
Ikääntyminen älköön ahdistako enää ketään.
Ehdolla liiton valtuuston puheenjohtajaksi - Kansallinen senioriliitto ry